risto ylihärsilä elviira davidow

RISTO ja Elviira Davidow Aino & Miihkali -klubilla 29.7.

Aino & Miihkali:n monitaiteellinen klubisarja jatkuu tulevana lauantaina 29.7 klo 20:00 Karkkilassa, Kino Laikan elokuvasalissa. Kuusiosaisen sarjan jokaiselle klubille saapuu kaksi vierailevaa taiteilijaa, musiikkivieras ja jonkin toisen taiteenalan artisti. Tällä kertaa Aino & Miihkali tuovat Karkkilaan viime vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettäneen RISTO -yhtyeen keulahahmon ja kosketinsoittajan, Teosto -palkitun Risto Ylihärsilän, sekä pitkän linjan varjoteatteritaiteilija Elviira Davidowin.  

 

Risto on suomalaisen rocklyriikan taituri, jonka lauluissa esiin nousevat sensuroimattomasti aiheet kuten mielenhäiriöt, seksuaalisuus, rakkaus, viha ja väkivalta, joita keventää niiden ristiriitoihin nojaava huumori. 

Esitys rakentuu Riston musiikin ympärille meidän kantele & banjo/kitara kokoonpanolla ja varjoteatterilla, on kyllä tosi jännittävää itsellekin nähdä ja kuulla minkälainen lopputuloksesta tulee, Aino kertoo.

 

Varjoteatteritaiteilija Elviira Davidowin esityksissä ovat yhdistyneet varjoteatteri, fyysinen teatteri, tanssi ja kansanperinteet, ja hänen esityksiensä aiheet ovat usein käsitelleet eriarvoisuutta sekä ihmisoikeuksia. Davidow on tehnyt varjoteatteria jo 20 vuotta, ja työskennellyt myös useissa tiedettä ja taidetta yhdistävissä hankkeissa.

Varjoteatteri on mainio kumppani Riston musiikin synkkien sävyjen ja huumorin, valon ja varjon, tasapainolle. Ja elokuvan esiasteena varjoteatteri tuo Kino Laikan miljööhön myös mielenkiintoisen historiallisen perspektiivin, Miihkali pohtii.

 

Klubisarjan takana ovat muusikot Aino Ruotanen ja Miihkali Jaatinen, joita kuullaan myös klubi-iltojen housebändinä. 

Saimme paljon ihanaa palautetta ensimmäisestä yhdessä järjestämästämme klubista. Joku oli myös etukäteen arvellut, ettei kanteleelle ja banjolle sovitettu musiikki ole häntä varten, mutta yllättynytkin sitten positiivisesti. Jatkamme tällä linjalla!” duo nauraa.

Ikkalalaistunut, Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva duo on esiintynyt Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2017 lähtien. Tänä kesänä yhtye palkittiin Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin Konsta Jylhä -kilpailussa. 

 

Karkkilan kaupunki toimii tapahtumasarjan yhteistyökumppanina, ja tukea tapahtumiin on saatu myös Musiikin edistämissäätiöltä. 

Lippuja esityksiin saa ennakkoon osoitteesta www.tiketti.fi/ainomiihkali ja ennen tapahtumaa Kino Laikan tiskiltä, mikäli jäljellä.