Opetus

Soittotunnit - Kantele

Monipuolisia soittotunteja kaikenikäisille ja -tasoisille soittajille.

Kantele taipuu moneen -  voit valita soittimesi 5-kielisestä 39-kieliseen konserttikanteleeseen saakka. Musiikkityyli on myös valittavissasi; Voimme tutustua perinteisempään kantelerepertuaariin tai lähteä rokkailemaan rohkeammin, tai molempia!

Tavallisen tunnin lisäksi opetus on mahdollista järjestää myös etäopetuksena, kysy eri vaihtoehdoista tarpeen mukaan. Tunnit järjestetään pääsääntöisesti opetustilassamme Töölössä, mutta voit myös kysyä mahdollisuudesta pitää tunti esimerkiksi kotonasi.

(Koronan takia opetusta järjestetään tällä hetkellä vain etäopetuksena!)

Myös ryhmätunnit ovat mahdollisia, jos haluat soittaa yhdessä ystäväsi kanssa, yhtyeenä, tai vaikka kokeilla kanteleen soittoa työporukalla.

Aino on musiikin maisteri (Royal Academy of Music, Aarhus/Sibelius-Akatemia, 2017) ja musiikkipedagogi (Karelia AMK, 2013). Hänellä on opetuskokemusta noin 15 vuoden ajalta eri musiikkiopistoista ja -kouluista. Erilaisten kanteleiden soitonopetus on hänen erikoisosaamisaluettaan, mutta voit kysyä myös laulu-, teoria- ja sävellystunneista, sekä esiintymisvalmennuksesta.

(Lisää tietoa kanteleesta löydät muun muassa Kanteleliiton nettisivuilta, mihin pääset suoraan viereisestä linkistä.)