Fagerkulla Folk 2026 kiittää!

Suuri kiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille. Tapahtumaa sponsoroivat ja sen mahdollistivat: World in a Box, Musiikin edistämissäätiö, Karkkilan Kaupunki ja Suur-Seudun Osuuskauppa SSO. Yhteistyökumppani Einbus järjesti tapahtumaan bussikuljetuksen. Ikkalan kyläyhdistys oli korvaamaton apu festivaalin toteutuksessa; teltat ja katsomo rakentuivat yhdessä silmänräpäyksessä, ja talkoolaisia löytyi niin liikenteenohjaukseen, järjestyksenvalvontaan kuin lipunmyyntiinkin. Kiitos myös teille upeille talkoolaisille, jotka lähditte kauempaa mukaan tekemään tapahtumaa. Olen todella kiitollinen, että näin suuri porukka lähti toteuttamaan tätä, ehkä jossain määrin hullua, visiota järjestää maailmaa parantava kansanmusiikkifestivaali täällä luonnon kauniissa Ikkalassa ja Karkkilassa.

Kiitoksia yleisölle aktiivisesta osallistumisesta. Kiitos kun tulitte, ja kiitos kaikesta antamastanne palautteesta!

Fagerkulla Folk oli tänä vuonna täynnä vauhtia, hiljentymistä, musiikkia, tanssia ja kauniita kohtaamisia! Kaiken kaikkiaan voisi summata, että festivaali onnistui tavoitteissaan monessa kohtaa paremmin kuin osasin kuvitellakaan. Ja nyt on kiitosten aika.

Kiitos upeat esiintyjät, soittajat ja tanssijat! Lauantain aikana nähtiin ja kuultiin yhteensä 18 esitystä, toteutettiin kaksi tanssityöpajaa, ja tapahtuman lopuksi tanssittiin ja soitettiin yhdessä huutokatrilli. Kiitos Katajalle sekä mainiolle ja mukaan tanssiin innostavalle Jari Haavistolle tanssin ohjauksesta. Tämän kaiken lisäksi seikkailtiin kolme kertaa tonttupolulla Hedvig Heinäselän johdolla. (Toteutus Kirsi Jaatinen ja kirjastotonttu Hannu Vuorjoki, kiitos teille.) 

Valtavan paljon moipuolista ohjelmaa mahtui yhteen päivään, ja esiintyjien ikähaitari oli myös ilahduttavan laaja. Kiitokset kaikesta siitä taidosta, rohkeudesta ja yhteishengestä mitä toitte tapahtumaan. Osa yhtyeistä esiintyi myös sunnuntain konsertissa Karkkilan työläismuseon Pakarissa, mikä oli hieno lopetus kaksipäiväiselle tapahtumalle. Kaiken kaikkiaan ohjelmassa oli paljon länsi-uusmaalaista väriä, mutta sen lisäksi saimme vieraita myös muualta Suomesta, ja aina Japanista asti. Vierailevien kansanmusiikin huippuammattilaisten taiturointi oli erittäin inspiroivaa kuultavaa.

Kiitos Musapaahtimo/Hannu Lamminmäki äänentoistosta ja miksauksesta. Kiitos Risto Kaislalle maittavasta sopasta, jolla jaksettiin pitkään iltaan. Kiitos ruokamyyjät ja kahvilanpitäjät!

Lue Karkkilalaisen juttu tapahtumasta täältä: https://www.karkkilalainen.fi/paikalliset/9599959

 

Helene Lindforsin kuvia Fagerkulla Folkista

Fagerkulla Folk 2026